Yleistä Raamatusta

Raamattu on kristittyjen pyhä kirja

Raamatun kertomukset siirtyivät aluksi sukupolvelta toiselle suullisessa muodossa. Kirjallisen Raamatun osat ovat monen eri henkilön muistiinkirjoittamia hyvin pitkän ajanjakson (yli 1500 vuoden) aikana. Vanha testamentti kirjoitettiin lähes kokonaan hepreaksi, Uuden testamentin alkukieli on kreikka. Suurin osa Vanhasta testamentista sai nykyisen muotonsa pakkosiirtolaisuuden aikana ja heti sen jälkeen, 500-l. eKr. Uuden testamentin kirjat oli kirjoitettu vuoteen 100 mennessä ja sen kokonaisuus tunnustettiin 300-luvulla jKr.

Vaikka Raamattu on ihmisten kirjoittama, Jumala on ohjannut sen koko syntyprosessia. Siksi se on luotettava uskon ja elämän perusta. Jumala on läsnä sanassaan ja puhuu sen kautta ihmiselle.

Raamatussa 66 kirjaa

Raamattu on 66 kirjaa sisältävä ”kirjasto”, johon kuuluu 39 Vanhan ja 27 Uuden testamentin kirjaa. Vanha testamentti alkaa maailman luomisesta ja päättyy ennustukseen Johannes Kastajan tulosta. Vanha testamentti kertoo Israelin kansan vaiheista n. 1500 vuoden ajalta. Se voidaan jakaa laki-, historia-, runous-, viisaus- ja profeetallisiin kirjoihin. Uusi testamentti alkaa neljällä Jeesuksen elämästä kertovalla evankeliumilla. Apostolien teot kertovat ensimmäisistä kristityistä ja evankeliumin leviämisestä. 21 eri seurakunnille ja yksityisille kristityille osoitettua kirjettä sekä lopun ajoista kertova Johanneksen ilmestys päättävät Uuden testamentin.

Jumalan pelastussuunnitelma

Läpi Raamatun kulkee punaisena lankana Jumalan pelastussuunnitelma. Luomista seuranneen syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala kutsui itselleen kansan, josta oli nouseva pelastaja, Messias. Jeesus on kaikkien Vanhan testamentin Messias-ennustusten täyttymys. Jeesus, Jumalan poika, eli ihmisenä ja kuoli ristillä synnittömänä kaikkien ihmisten puolesta, syntien tähden. Jeesuksen ylösnousemus antaa häneen uskovalle ihmiselle ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivon. Aikojen lopulla Jumala luo kaiken uudeksi, synti hävitetään lopullisesti ja Jeesukseen uskovat saavat elää Jumalan luona ikuisesti.

Lue lisää:

 Miten lukea

Miksi lukea